AjankohtaistaRanta-Hakala

Ranta-Hakalan aukiolo / koronavirus

Vallitsevan koronaviruspandemian vuoksi henkilökunnan virkistysalueella Ranta-Hakalassa on toistaiseksi avoinna vain ns. talviasunnot eli rivitalohuoneet A, B, G ja H sekä asuntovaunualue.

Jos sinulla on ylähengitysoireita, älä mene alueelle. Muista huolehtia turvavälistä ja hyvästä käsihygeniasta lomailusi aikana. Näin pystymme hillitsemaan epidemian leviämistä!

Rantasaunassa voi saunoa perhevuoroissa.  Mikäli alueella on muita lomailijoita samaan aikaan, on saunavuoroista sovittava kaikkien alueella olevien kanssa.

Seuraamme valtakunnan ohjeistusta ja päätämme jatkotoimenpiteistä sen mukaisesti.

Pia Lepistö
Ta-va ry, Hakalan vastuuhenkilö